Kuka minä olen?

Moikka moi! Olen 32-vuotias espoolainen, joka alunperin töiden takia päätyi Hollantiin. Asumme 11 kk ja 6 kk ikäisten kissanpentujen ja avopuolisoni kanssa meille uudessa, mutta 100-vuotta vanhassa omakotitalossa.

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Mulla on aiemmin ollut yksi blogi (fitnestä), jonka kirjoittaminen loppui kun työkuviot tiivistyivät mm. uusien tehtävien ja kielten opettelun takia. Nyt mulla on onneksi pitkästä aikaa tasapainoisempi hetki meneillään ja nyt tuntuu siltä, että on aika alkaa kirjoittaa oman elämän juttuja talteen. Ehkä joku haluaa niitä lukea, mutta blogin tärkeimpänä tavoitteena on pysyä mulle päiväkirjana, mitä omassa elämässä on meneillään. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin paljon motivoivampaa mulle kuin yksityisen päiväkirjan. Kun tietää, että joku muukin saattaa mun juttuja lukea, tulee enemmän fiilistä tuottaa parempaa tekstiä ja valaista asioita eri tavalla kuin vain jos kirjoittasi ajatuksenjuoksua.

Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja teen töitä kemian teollisuudessa Europoortin alueella, Rotterdamin vieressä. Kirjoittaa saan kyllä omassa työssä. Hollanniksi tällä hetkellä, mikä alkaa tuntua luonnollisemmalta ja luonnollisemmalta päivä päivältä, mutta ehdottomasti haaste se on edelleen.

Liikuntapuolella olen pitkään harrastanut suunnistusta. Tällä hetkellä eniten pyöräilen maantiepyörällä, juoksen ja jumppaan Caroline Girvanin videoiden motivoimana. Vaellus ja vuoret ovat erittäin lähellä mun sydäntä. Kävin riparin vaellusriparina ja siellä mulle iski Lapin himo. Viimeisimpänä seikkailuna Kilpisjärven hiihtovaellus helmikuussa. Hollannissa vaellusmaastot on aika tylsät, mutta aina kuin mahdollista, niin kipaisen vuorille. Aloitin kiipeilyharratusten paikallisessa kiipeilyhallissa vuosi sitten viimeisen Sveitsin hurjan jyrkänteen kiipeilyn (ilman hyviä varusteita ja taitoja) pelästyttämänä. Kiipeily on nyt tauolla kunnes liikuntapaikat aukeaa. Ja kunhan kuntosalit aukeaisivat koronasulun vihdoin loputtua, kipaisisin takaisin kuntosalille, mutta siihen saakka (ja varmaan sen jälkeenkin) Carolina ja juoksupolut pitäävät mut vauhdissa.

Vuosi vuodelta alan tykkäämään yhä enemmän ruoanlaitosta (ja myös syömisestä). Kokeilen jatkuvasti uusia reseptejä. Jotkut jäävät permanenttilistalle, joita teen aina uudestaan. Tällä hetkellä olen hurahtanut uuniruokiin, jotka muhisevat matalassa lämmössä pitkään. Tuntuu, että ruoasta tulee niin paljon mehevämpää, kun se saa rauhassa, useita tunteja paistua.

Tavoitteena kissan kanssa on kouluttaa hänestä vaelluskissa. Hänen nimensä on Coos (hollantilainen nimi, joka vastaa Kallea) ja hän on byhä birman kissa. Itse olisin hakenut löytöeläintarhasta ihan minkä vain karvaisen otuksen, mutta avopuolisollani oli lapsuudestaan hyviä muistoja juuri birmoista, ja niin Mr. Coos muutti meille. Hän on erittäin ihmisrakas ja älykäs otus, jota kaipaa paljon huomiota. Hän on jo hyvin tottunut valjaisiin, huonon sään takkiin (joka on pieni, toim. huom. osta uusi isompi), autoihin ja polkupyöriin. Vielä on opettelemista koirien kanssa, sekä siinä, että käveltäisiin, eikä koko ajan jumahdettaisi niitä niin mielenkiintoisia naapureiden kukkalaatikoita ja viemäreitä tutkimaan. Meillä on suunnitelmana ottaa Coos kesäloma (hope hope) autoreissulle jonnekin lähimaastoihin Eurooppaan vaeltamaan meidän kanssa. Ainakin se ikkunallinen kissareppu on hommattava. Onko kenelläkään muita vinkkejä kissan kanssa reissaamiseen, ja etenkin vaeltamiseen? 🙂

Vastaa